Laajasalon VPK – saaren turvaksi

Aloita harrastus jolla on merkitystä.

– Vain liittyminen on vapaaehtoista.

Pelastustoiminta on meille puhtaasti harrastustoimintaa, josta emme saa henkilökohtaista korvausta. Meillä jokaisella on oma siviiliura eli yleensä päivisin olemme omassa työssämme kuka missäkin. Harrastuksemme on kuitenkin hyvin sitova. Kun hälytys tulee, meidän tulee saada hälytetyt yksiköt liikkeelle sopimuksen mukaisessa ajassa 24/7/365. Tämä vaatii jäsenistöltä vahvaa sitoutumista kiireelliseen hälytystoimintaan osallistumiseen, jolloin sen hetkinen tekeminen päättyy ja työskentely pelastustoimessa alkaa. Vain palokuntaan liittyminen onkin vapaaehtoista.

vastapainona harrastuksemme on kuitenkin myös hyvin antava. Harrastus on hyvin monipuolista toimintaa eikä se rajoitu pelkästään pelastustoimeen liittyvään toimintaan. Harrastuksemme on myös hyvin yhteisöllistä toimintaa.

LAAJASALON VPK toimii saaren ja myös koko Helsingin turvana.

Laajasalon VPK on vuonna 1913 perustettu vapaaehtoinen palokunta jolla on sammutussopimus Helsingin kaupungin kanssa. Palokunta osallistuu pelastustoimeen pelastuslaitoksen johdolla ja sen yhtenä resurssina. Helsingissä sopimuspalokunnat (15 kpl) on jaettu tukipalokuntiin ja reservipalokuntiin. Tukipalokuntia on 5 kpl ja loput kymmenen ovat reservipalokuntia. Tukipalokuntana olemme ensilähdön vasteissa ja hälytystoimintaan osallistuvalle henkilöstölle on asetettu kelpoisuusvaatimukset, jotka liittyvät toimintakykyyn ja koulutukseen. Toimintakyky tarkoittaa säännöllisiä terveystarkastuksia ja jokavuotisia kuntotestejä. Koulutus taas tarkoittaa kelpoisuusehtojen mukaista peruskoulutusta (kurssit) ja joka vuosi saavutettua riittävää harjoitusmäärää. Palokunnaltamme vaaditaan 21 hälytyskelpoista henkilöä joista vähintään kahdeksan tulee olla savusukelluskelpoisia.

Vuonna 2020 palokuntamme sai 117 hälytystehtävää ympäri Helsinkiä. Saimme vahvuuden sopimuksen mukaisessa ajassa jokaiseen hälytykseen vaikka yli 30 hälytystä tulikin ns. virka-aikaan jolloin pääasiassa olemme omissa päivätöissä. Hälytystehtävät jakaantuivat tehtävittäin seuraavasti:

Palokunnallamme on kolme ajoneuvoa jotka miehitettyinä muodostavat pelastustoimen yksikön. Yksiköittäin hälytystehtävät jakaantuivat operatiivisille yksiköille seuraavasti:

HE741 = sammutusyksikkö (= sammuttusauto ja 1+5 henkilöä)
HE743 = säiliöyksikkö (= säiliösauto ja 2 henkilöä)
HE7496 = Vahingontorjunta- ja pumppuyksikkö (auto + peräkärry + tarpeellinen määrä henkilöitä)
VSL178 = HMPY:n vene miehitettynä palotoimen osalta Laajasalon VPK:n sammutushenkilöillä

VSL178 maastopalotehtävällä kesällä 2020.

Laajasalon VPK:n harjoitustoiminta

Vaikka palokunnan harjoitustoimintaa rajoitettiin Koronan takia, järjesti hälytysosasto vuoden 2020 aikana 43 harjoitusta. Harjoitukset olivat monipuolisia ja niissä harjoiteltiin mm. huonepalon sammutusta, sammutushyökkäystä, savutuuletusta, kattotyöskentelyä, hätälaskeutumista, toimintaa liiikenneonnettomuuksissa ja vauriopuiden raivausta. Ja paljon muuta.

Koiranluukun teko moottorisahalla huoneistopalon sammutusharjoituksessa keväällä 2020.

Voit tutustua hälytysosaston toimintaan Facebookin lisäksi myös YouTuben videoista:

https://www.youtube.com/channel/UCYMFD0qzqp95AjNKdv_Zr2Q

Laajasalon VPK tarjoaa mielenkiintoisen ja monipuolisen harrastuksen. Mikset aloittaisi jo heti?

Facebook linkki
Seuraa meitä myös Facebookissa
HE741 rakennuspalokeikalla syksyllä 2020
HE743 tekee ja syöttää märkää vettä Helsingin ja Sipoon rajalla oleessa maastopalossa toukokuussa 2020.

https://valokas.fi/product/fw300t5050c24/